”Hei muumit”-kappale, jonka on säveltänyt ja sanoittanut (hollanniksi) Pierre Kartner

Muumilaakson tarinat on kirjoittanut Tove Jansson. Televisiossa esitettävien tarinoiden yhteydessä kuullaan  ”Hei muumit”-kappale, jonka on säveltänyt ja sanoittanut (hollanniksi) Pierre Kartner.

HEI MUUMIT

Vuorten ja laaksojen sylissä kaukana,
aukeaa muumien mukava maailma,
entisten aikojen maa, satujen maa.
On muumien elämä suvea suloista,
talven he nukkuvat loitolla murheista,
neulaset vain masussaan, ruokanaan,
ei sen parempaa!

Ei muumitaloa lukita yöksi, hei muumit!
Kun hämärä hipuu jo tähtien vyöksi, hei muumit!
Karkeloi kansa, ja kunnailla soi!
Muumeilta elämää oppia voi, hei muumit!
Hei muumit!

Pappa ei hatusta erkane ikänä, laukku on
Mammalla henki ja elämä, Nipsu se on
lääpällään, kimmeltävään. On keksijä-Niiskulla
nenällä kakkulat, siskonsa otsalla kiehkurat
hurmaavat, Hemuli hamuaa vaan helmojaan
ja kokoelmaa!

Ei muumitaloa lukita yöksi, hei muumit!
Kun hämärä hiipuu jo tähtien vyöksi, hei muumit!
Karkeloi kansa, ja kunnailla soi!
Muumeilta elämää oppia voi, hei muumit!
Hei muumit!

Ei muumitaloa lukita yöksi, hei muumit!
Kun hämärä hiipuu jo tähtien vyöksi, hei muumit!
Karkeloi kansa ja kunnailla soi!
Muumeilta elämää oppia voi, hei muumit!
Hei muumit!
Hei muumit!

Laulu tuo vahvasti mieleen Muumilaakson tarinat, jotka käsittelevät hyvin monia ja erilaisia aiheita. Yhtenä niistä on hyväksytyksi ja nähdyksi tulemisen tarve. 

Laulut ja runot ovat lähellä toisiaan. Laulut voi kokea runoiksi. Tämäkin laulu herättää paljon muistoja siksi, että Muumilaakson tarinoita on tullut katsottua hyvinkin paljon. Eri jaksot ovat aktivoineet monentasoisia ajatuksia ja muistoja. Tarinat ovat enemmän kuin vain satuja. Niissä on jokin hyvin syvä ajatus tai opetus.

Kävin elokuussa Tampere talossa Muumimuseossa. Sinne on rakennettu hyvin vaikuttava näyttely muumihahmoista. Erilaisten muumihahmojen lisäksi siellä on mm. kelluva teatteri, majakkasaari ja monta, monta muuta tarinoihin liittyvää rakennelmaa. Tuulikki Pietilä on rakentanut kolmiulotteisia kuvaelmia, jotka liittyvät tarinoihin.  

Olen ollut pari kertaa Olavi Moilasen unikurssilla. Unet ja sadut ovat lähellä toisiaan kuten unitutkijana tunnettu Olavi Moilanen kertoo kirjassaan ”Totuus on unissa, saduissa ja tarinoissa”. Muistan kun hän eräällä kurssilla kysyi, mikä on kunkin ensimmäisenä mieleen tuleva satu ja minulle tuli mieleeni heti ensimmäisenä satu, jossa Muumipeikko muuttuu rumaksi ja kammottavaksi. Muumipeikko päättää piiloutua piiloleikissä Taikurin hattuun. Piilo osoittautuu hyväksi, mutta kun hän tulee ulos hatusta, hänen ystävänsä eivät enää tunnista häntä. Muumipeikko on muuttunut rumaksi ja kammottavaksi luihuksi örkiksi. Tilanne ajautuu siihen, että muut hyljeksivät häntä. Tämä aiheuttaa Muumipeikossa surua ja ahdistusta. Lopulta hän päättää kysyä, tunteeko edes oma äiti häntä enää. Muumimamma sanoo: ”Enkö muka tunne omaa lastani. Shh. Sinä tosiaan olet oma muumilapseni.” Ja niinpä hyväksyvä rakkaus muuttaa Muumipeikon takaisin omaksi itsekseen.

Sama teema tuli esiin, kun olin elokuussa Kasvotusten-tilaisuudessa Aleksanterin kirkossa kuuntelemassa mm. Tommy Hellsteniä. Hän on kirjoittanut monissa kirjoissaan nähdyksi tulemisen tärkeydestä. ”Tunne siitä, että ei ole tullut nähdyksi, voi järisyttää ihmisen henkistä hyvinvointia missä tahansa vaiheessa elämää. Nähdyksi tulemattomuus voi aiheuttaa hyvin kivuliaita tunteita, jotka saattavat laskea itsetuntoa ja viedä luottamuksen omiin kykyihin sekä siihen, että on tärkeä ja arvokas. Ihmisen syvin tarve on nimittäin nähdyksi, kohdatuksi ja kuulluksi tulemisen tarve. Jos tämä tarve ei tule tyydytetyksi, ihminen rekisteröi sen. Jos ei järjellään, niin tunteillaan."  Kirjassaan ”Tähän olen tullut” Tommy Hellsten puhuu samasta aiheesta: ”Lapsuus voi vääristää koko elämän.” Tämän tunnetun terapeutin mukaan ihminen määrittelee helposti asiat lapsuutensa vääristymistä käsin.

Ja näinhän se on. Kuitenkin me kaikki kaipaamme sitä, että tulemme nähdyiksi ja kuulluiksi omana itsenämme.