Terttu Hyttinen. ISOÄITI MARIA.

Luin runoja kirjasta Runo on vapaa (Otava 1996) ja sieltä nousi esiin muun muassa tämä runo, jonka on kirjoittanut  Terttu Hyttinen.

ISOÄITI MARIA

"Pitkän käytävän päässä
huoneessa numero satakaksitoista
asuu isoäiti Maria
-ja odottaa kirjettä ja kesää...
Ja kesät tulevat ja menevät.
-Ja isoäiti Marian kaapin päällä
kasvaa kuvapostikorttien määrä
-korttien
jotka on lähetty
-Firenzestä...

En ehdi kirjoittaa nyt
-on kiire.
Kun tulee kesä
-tulemme käymään.
Kirjoitan joskus myöhemmin.
Mutta isoäiti Maria
-on oppinut odottamaan.
Neljä vuosikymmentä hän kantoi
-vettä joesta
karjalle ja ihmisille.
Ja odotti kaivon rakentamista...
-Mies joka oli luvannut
kaivaa kaivon
-omalle maalle
heti kun talo saadaan valmiiksi...
Isoäiti Maria täytti
-kahdeksankymmentä vuotta
kaikessa hiljaisuudessa
-koska juhlien järjestämisestä 
olisi tullut vaivaa niille
-joilla on kiire.
Mutta kaikesta huolimatta
isoäiti Maria
-on onnellinen ja toiveikas ihminen.
Huoneensa yksinäisyydessä 
-hän lukee kirjojen kirjaa
Pyhää Raamattua
-ja ristii työn kovettamat sormensa
rukoukseen
ja rukoilee kaikkien niiden puolesta
-joita rakastaa..."

Runossa sanotaan: ”Ja kesät tulevat…”  Haaveilemme kesähetkistä. Ajattelemme, että kun suvi tulee, kaikki on jollakin tavalla paremmin. Kukat kukkivat. Linnut visertävät. Luonto viheriöi. Vedet virtaavat vapaina. Ja kuinka ollakaan. Nyt on kesä, mutta osaammeko me nauttia siitä. Turvaudummeko me nytkin ajatukseen, että sitten kun…

”En ehdi kirjoittaa nyt…” Kiireeseen on helppo vedota. Kerromme, että meillä ei ole aikaa,  kun emme viitsi tai emme halua. Kenties emme rohkene sanoa suoraan vaan takerrumme valkoiseen valheeseen. Yleensä kuitenkin kuulija ymmärtää, että näin on. Ja se haavoittaa. 

”Neljä vuosikymmentä hän kantoi vettä joesta karjalle ja ihmisille. ”  Runon sanoista tulee mieleen Lauri Viidan runon teksti: ”Äidit vain, nuo toivossa väkevät…” Työskentely pyyteettömästi läheisten hyväksi kuvastuu tästä runosta. Runon Maria odotti kovin kaivon rakentamista. Minunkin lapsuudessani vettä kannettiin eläimille. Se oli tuttua puuhaa. Tänä päivänä tilanne on jo toinen.  

Toisille juhlan keskipisteenä olo on vaikeaa. Tässä runon Maria olisi halunnut, että  syntymäpäivää olisi juhlistettu. Hän toivoi, että täytekakku koristaisi pöytää. Maria odotti vieraiden tulevan, jotta saisi puhua sydämensä kyllyydestä sukulaisten ja tuttavien kanssa.  

Runon päähenkilö on säilyttänyt toiveikkuuden ja onnellisuuden. Hän lukee Raamattua ja rukoilee heidän kaikkien puolesta, joita rakastaa. Iltaisin minunkin ajatukseni väistämättä siirtyvät lapsiin ja toivon ja rukoilen heille kaikkea hyvää. 

Kuva Pirkkalassa asuvan kivimosaiikkitaiteilija Ritva Luukkasen työstä Isä meidän rukouskirja.

ISÄ MEIDÄN KIVIMOSAIIKKIKIRJA, JOSTA EDELLINEN KUVA ON.

Sain tutustua taiteilija Ritva Luukkasen töihin kesällä 2014 hänen kotonaan Pirkkalassa. Ihastuin todella syvästi taideteoksiin ja siihen tapaan, jolla hän töistään kertoi.

Lisää tietoa täältä http://ritva.luukkanen.ajatukset.fi/